Sallin matkassa osa 2

 

Sallin matkassa osa 2

Heippa taas Laiviksen lukijat ja tervetuloa Sallin matkaan. Toivottavasti tykkäsitte lukea ensimmäistä osaa. Osassa kaksi kesä taittuu myöhäiseen syksyyn ja pienestä pennun pallerosta on kasvanut tämän matkan aikana jo puoli vuotias ihana tyttö.

Loppukesän arkipuuhia

Kesän lopulla jatkettiin paljon arkea tukevia harjoituksia. Elokuussa meillä oli koko perhe vielä kesälomalla, joten meillä oltiin todella paljon pihalla tekemässä erilaisia puuhia. Sallin lempi puuhaa lomalla oli kakkassa pyöriminen. Tästä syystä peseytyminen ja turkin kuivaus tuli hyvin tutuksi.  Arkea helpottava taito tuokin. Loma-arkeen kuului myös kesälomareissu, jonka teimme kahdeksi päiväksi Kustaviin. Meillä oli Sallin lisäksi mukana kaksi omaa koiraa, sekä hoitokoira. Lomamatka oli siis toteutettu jälleen kerran koirien ehdoilla. Reissulla ajeltiin losseilla, sekä käytiin katselemassa maisemia eri luontopoluilla. Salli oli hyvin reipas liikkuja, eikä retkeilyä varten ostettua koirien kuljetusreppua tarvinnut ottaa käyttöön. Reissussa yöpyminen sujui myös mallikkaasti, vaikka ukkonen ja muut mökkialueella oleskelleet aiheuttivat oman metelinsä yöaikaan. Elokuussa päästiin myös toiselle hienolle reissulle, kun viime numerosta tutut Iiro ja Maisa kutsuivat Sallin kylään Rauman saaristoon heidän mökille. Salli pääsi katsomaan ja kuulemaan minkälaista on kalastajan koirien elämä. Pääsimme myös veneilemään. Tämä reissu oli aivan huikea. Salli oli veneessä ja saaressa reipas pentu. Maisasta tuli Sallille hyvä ystävä, eikä Iirokaan Sallia vihannut, vaikka vanha herra ei niin pennun koheltamista arvostanut. Kävimme loman aikana myös jokusen kerran kaupungissa ja kyläiltiin muutenkin sukulaisten luona. Hihnalenkkeilyyn otettiin kunnon tehokuuria ja se alkoikin sujua alusta asti erinomaisesti. Tässä käytettiin hyödyksi mallioppimista. Salli lenkkeili yhdessä Äpylin kanssa, jonka hihnakäytös on meidän laumassa parasta. Loppukesästä saimme myös ensimmäiset viitteet siihen suuntaan, että pennusta on kasvamassa aikuinen. Salli nimittäin pääsi hyppäämään itse sohvalle ja alkoi nukkua yöt herättämättä pissalle. Loppukesästä arkea alkoi vauhdittaa myös peltohommat. Kotona alkoi pyöriä koneita ja joka päivä ihmisiä. Alkuun jatkuva koneiden ääni aiheutti sisällä haukkumista, mutta tämä meni nopeasti ohi. Pihaan tulleet ihmiset piti kyllä haukkua ihan joka päivä. Salli sai myös ekan oman takin, kun kaveri luopui koiriensa tarpeettomista tavaroista. Takki ei tietenkään ollut mikään ykkösjuttu, mutta eiköhän sekin sitten tutuksi tule.

Entä sitten kesän treenipuuhat?

Kyllä me loppukesästä myös treenattiin. Aloitettiin opettelemaan häkissä oloa hallissa ja se alkoi sujumaan mallikkaasti. Ekat kerrat oli hieman hankalia, mutta nuuskumatto auttoi rauhoittumaan. Salli kulki paljon loppukesästä kisareissuissa mukana ja harjoitteli omaa rauhoittumista. Häkissä olemisen opettelu oli meille todella tärkeä asia. Sallin on tarkoitus käydä näyttelyissä Sallin kasvattaja/omistaja Jannan kanssa, joten on huomattavasti mukavampaa antaa Jannalle reissuun koira, joka on tottunut olemaan häkissä, saati koira joka stressaa ja huutaa häkissä ollessaan. Ja näitä tulevia näyttelyitä ajatellen jatkoimme myös seisomisharjoituksia. Sain usein ystäviä mukaani treenaamaan, joten vieraiden ihmisten koskettelua ja hampaiden katsomista saatiin treenattua myös. Hampaiden katsominen ei mikään ykkösjuttu ole, mutta kyllä sekin alkaa sujua. Elokuun puolivälissä meillä alkoi myös meidän rally-tokon valmennusryhmä. Itseäni se jännitti aika paljon, koska Salli oli vielä ihan pentu, eikä osannut ”mitään”. Jännittäminen oli kuitenkin turhaa, kouluttaja oli kuitenkin itse valinnut Sallin ryhmään ja tiesi että ei olla vielä ehditty opetella mitään rallyyn liittyvää. Lähdimme siis opettelemaan eri rallya tukevia taitoja, kuten asennonvaihtoja hyvällä tekniikalla, sekä etutassutargettia, josta saatiin apua kropan käyttöön. Kaikissa treeneissä pääsosaa näytteli kuitenkin yhteistyö. Hallilla on luonnollisesti paljon eri hajuja ja paljon erilaista nähtävää ja tekemistä, joten opeteltiin paljon itsenäistä kontaktin ottoa minuun ja yleisesti sitä, että minä olen kiinnostavampi, kun hallin nameilta tuoksuva matto. Enemmän siis teimme kotona yksittäisiä vaikeampia tehtäväharjoitteita rauhallisessa ympäristössä ja hallilla keskityimme yhteityöhön. Salli pääsi myös projektikoiraksi eräällä kouluttajalle. Opeteltavana harjoituksena oli nenäkosketus, jonka Salli oppi kolmella eri menetelmällä niin nopeasti, että treffasimme projektin tiimoilta vain kaksi kertaa. Nenäkosketusta lähdimme sitten jalostamaan leukakosketukseksi, joka toivottavasti aikanaan auttaa hampaiden katsomisessa.

Syksyn ihana kamala arki

Lomatkin loppui aikanaan ja palattiin ihanan kamalaan työarkeen. Onneksi oltiin opeteltu kesälläkin yksin olemista, joten työarjen aloitus ei aiheuttanut elämässä katastrofia. Itselleni toki oli kesän aikana iskenyt laiskuus ja sainkin sovittua töissä että teen enemmän etäpäiviä. Muuten arki ja arjessa oleminen noudatti samaa kaavaa. Salli oli päässyt jo hyvin jyvälle talon tavoista ja Sallin arkirytmi kulki samalla menolla muiden kanssa. Aamulla herätään, käydään ulkona, syödään ja jatketaan unia kunnes lounastauolla mennään taas pihalle. Mallioppimalla Salli oppi myös arkea helpottavan käskyn ”valo”, joka tarkoittaa pannan pukemista ja huomiovalon kytkemistä. Koirilla on aamuisin ja iltaisin pannat kaulassa, joissa jokaisella on oman värinen valo. Meillä käydään aamu ja iltapissa ihan kotipihassa vapaana, joten pimeässä on kiva nähdä missä porukka liikkuu. Syksyyn asti oltiin opeteltu narussa oloa vain valjaissa, mutta syksyn tullen aloitettiin opetella pannassa liikkumista. Salli voitti Werraton kilpailussa ison säkin penturuokaa, sekä mitoilla tehdyn leveän pannan, joka sopi tähän harjoitteluun erinomaisesti. Eipä siinä kaulapannassa kulkemisessa mitään ihmeellistä ollut, en edes tiedä miksi sitä jännitin. Syksyllä käytiin paljon sienessä ja usein metsässä meidän kanssa oli myös ystäväni lauma. Sallille alkoi syksyn mittaan myös muodostumaan ihan omia rutiineja, joita oli hauska pitää silmällä. Vähemmän hauskaa on ollut muilta koirilta opitut turhat taidot, kuten ympyrän pyöriminen eteisessä, kun lähdetään pihalle. Alkusyksyllä meillä oli myön pentutapaaminen kasvattajan luona. Oli ihan mahtavaa nähdä velipoika Morris. Päivä meni kyllä niin nopeasti jutellessa ja nauraessa. Oli se myös hieman jännää kun mietin olenko onnistunut opettamaan Sallista myös Jannan mielestä fiksun koiran. Mutta jännitin kyllä turhaan.

 

Syksyn treenipuuhat

Syksyn tullen treenit alkoivat sujua hallilla mallikkaasti. Ikä tekee ihmeitä. Tuntui että viisi kuukautta täytettyään, meillä oli yhtäkkiä todella treenaamiseen keskittyvä koira. Valmennusryhmässä otettiin iso harppaus eteenpäin, kun ne kotona hyvin menevät asiat siirtyivät halliympäristöön. Salli pystyi tekemään kolme tehtävää ketjutettuna, joka oli todella huikea suoritus. Salli oppi jostain syystä myös taukomaton tarkoituksen. Tai no, Sallin taukomattona toimii pyllynalunen, mutta se ei haittaa. Salli vaan eräänä päivänä alkoi maata lattialla olleen alusen päällä ja otettiin se sitten paikaksi missä odotetaan vuoroa. Eli jos näet meidät kulkevan pyllynalunen mukana, on sille hyvä syy. Syksyllä alettiin opetella myös tokoa varten pohjataitoja. Kaikki muut tokon taidot koen osaavani opettaa järkevästi, mutta kapulan pitoon halusin ammattilaisen neuvoa. Monesti koulutuksissa kapulaa lähdetään opettelemaan ei niin koiralähtöisesti ja kun minä haluan opettaa kaikki asiat niin että se on meille molemmille kivaa. Saatiin todella hyviä neuvoja ja näin loppusyksyllä olemme kapulan kanssa sellaisessa vaiheessa, että Salli kantaa ja noutaa sitä mielellään. Syksyllä päästiin myös tositoimiin näyttelyrintamalla. Ensin mentiin kaikilta salaa mätsäriin, joka meni niin hienosti, että Salli oli pienten pentujen punaisten toinen. Salli käyttäytyikin todella hienosti, mitä nyt alkuun vähän pöhisi muille koirille. Eikä siitä sitten aikaakaan mennyt, kun koitti se ENSIMMÄINEN oikea pentunäyttely. Kyllä se vaan kovasti jännitti. Meillähän tosiaan oli tarkoitus, että Janna esittää Sallia, koska minua vaan jännittää koiran esittäminen enemmän kuin mikään muu. Salli ei kuitenkaan pystynyt keskittymään kehässä Jannan kanssa siten, kun normaalisti keskittyy. Toki eihän siinä uudessa ympäristössä satojen koirien ja ihmisten keskellä kukaan voi olla normaali, mä en ainakaan ollut. Janna alkoi sitten kehästä viittomaan mulle ja menin kehään. Tuomari oli antanut luvan vaihtaa handlerin kesken esityksen ja Janna kysyi voinko minä liikuttaa Sallin. Ei siinä sitten auttanut kun niellä jännitys ja ottaa Jannan sanoin ”härkää sarvista”. Salli oli minun kanssani iloinen oma itsensä. Liikkui vähän jännittyneesti liukkaalla alustalla, mutta seisoa pönötti just niin kauniisti kuin osaa. Tuomari piti Sallista tosi paljon hankaluuksista huolimatta ja Salli sai kunniapalkinnon. Saatiin Sallin kanssa molemmat kiva näyttelykokemus ja Jannan kanssa sovittiin, että minä esitän Sallia tulevissa näyttelyissä, kunnes Salli saa varmuutta esiintymiseen. Näyttelyssä oli myös kiva huomata, miten varma häkissä olija Salli on. Treenit on tuottaneet tulosta. Ei se häkissä missään kohtaa varmaan nukkunut, mutta makasi hiljaa ja katseli. Kaikinpuolin treenit ja ihan kaikki yhdessä tekeminen on tuottanut tulosta. Meillä alkaa Sallin kanssa olemaan yhteinen treenikupla ja Salli yhdessä treenaaminen on molemmille ihan mahtavaa.

 

Mitähän sitten ensi kerralla?

Tässä oli Sallin matkan toinen osa. Toivottavasti asia ei ihan kovasti pomppinut. Oli selvästi haasteellisempaa kirjoittaa tämä osa kuin se edellinen. Tämän materiaalin lähdössä taittoon, on Salli noin puoli vuotias. Vuotta on jäljellä vielä parisen kuukautta. Loppuvuoden suunnitelmiin mahtuu kolme pentunäyttelyä, jonka vuoksi pitää katsella vähän näyttelytreenejä. Valmennusryhmän viimeiset tunnit on ennen joulua ja tokossakin ajateltiin toisinaan käydä. Ensi vuosi onkin sitten ihan arvoitus mille kurssille mennään. Sallia koitetaan kovasti puhua agilityyn, mutta en koe sen olevan niin oma juttu, että jaksaisin mennä alkeiskurssille. Ei sitä silti koskaan tiedä jos kokeillaan, kun ikää tulee enemmän.

Arkeen meillä ei ole mitään tavoitteita. Arki sujuu niin mahdottoman hienosti, eikä siinä olla kohdattu sellaisia haasteita joihin pitäisi paneutua. Mahdanko kuljea vieläkin ihan pinkit lasit päässä kun koen arjen niin sujuvaksi.

Kiitos siis taas kun jaksoit lukea. Palaillaan seuraavassa numerossa.