torstai 16. helmikuuta 2017

Muita kuulumisia

Kuulumiset on taas ollut pelkkiä kokeita, ollaanhan me tehty paljon muutakin.

Talvi on Porissa ollut lyhyt ja lämmin, lunta on näkynyt joskus, ei edes Jouluna. Ollaan koitettu ulkoilla paljon, arkisin jää toki aika vähällä.

Bertta aloitti rallyn, on aika hauskasta puuhaa sen kanssa. Laila lähinnä vaan hengailee. Oli juur viikonlopun Fammun hoivissa muuten vaan merimaisemissa.

Äpyli ei ole vieläkään aloittanut juoksuja. Mikäs kiire silti, vastahan se on 15kk. Aika tasasta touhua, ollaan ja reenataan, ollaan ja reenanataan. Mahtavia koiria kaikki kolme. Ei ne pahasti riitelekkään. Äpyli ja Laila ei niin toisistaan piittaa mutta ei sillä niin väliä, riittää kun tulevat toimeen.

Äpyli jossain kohtaa talvea paljon raapi itseään, sekin on nyt jäänyt kun vetelee paljon vitskua ja lohiöljyä. Pitää muutenkin katella vähän mitä syödään, viljat on jäänyt kokonaan pois vaikka el. sano ettei ne mitään allergisoi. Bertta laihduttaa, parin kuukauden saldo +300g, eli ihan putkeen menee =D


sunnuntai 12. helmikuuta 2017

12.2.2017 TOKO alo

Eipä taas tuu päivitettyä kuin koetuloksia...

Joo tosiaan, Äpyn kanssa toinen virallinen kisastartti Tokossa ja toinen ykköstulos. Pisteillä 164, ei taas juhlita mutta kokeena suoritus oli ihan loistava.

Paikkamakuu on meillä aika mörkö. Äpyli ei kestä juuri naapurissa tapahtuvaa häiriötä. Nyt oli jo ennakkoasetelmat melko pelottavat. Viereen tuli Akka, sellainen nakukoira joka paleli perjantain treenissä eikä pysynyt paikallaan ja Äpyli siinä sitten pomppi kans. Rita, Akan omistaja tuli ennen koetta pyytämään multa anteeksi että pilaavat meidän molempien kokeen. No eikä hei, lähdettiin toisiamme tsemppaamalla tekemään parasta suoritusta ja hyvä suoritus saatiin. Meille täys 10 ja Akkakin sai 7. Molemmin puolin meitä oli tuplakäskyä jne, meitä ei paljoo ressannu, mudi osoitti että on hermot jos hän niin haluaa.

Itse koe meni todella hyvin. Kaukokäskyissä jouduin istumisessa antaa tuplan ja kapulaa neiti ei taas tänään ottanut mutta muuten olen todella todella tyytyväinen.

Paras mudilapsi ikinä!!