lauantai 19. marraskuuta 2016

Rally-Tokon tuplakisat Seinäjoella

Tänään oli Rally-Tokon tuplakisat Seinäjoella joihin Äpylin kanssa osallistuttiin. A-rata oli paperilla tosi helppo, mutta kuinka sitten kävikään.  Otettiin lähdöstä jo -10, Äpyli meni uudelleen istumaan, no mun moka tietty kun käskin. Väärin suoritettu tehtävä. Yhteistyö meillä oli koko radan puutteellinen, eli ei oikein kontaktia. Äpyli seurasi pelkästään yleisöä, jäi jälkeen, hihna kiristyi, mä en uusinut kylttejä vaikka olis pitänyt. Ihan hullua jännitystä. Meillä oli loppujen lopuksi 48 virhepistettä.

Toiselle radalle tehtiin suunnitelmamuutos. Ä jäi hengailemaan halliin, tehtiin temppuja ja haisteltiin ihmisiä. Suoritukseen lähdettiin hyvällä fiiliksellä toisena ja pisteitä 93/100. Kehuja kontaktista, ohjauksesta ja kokonaisuudessaan erinomaisesta radasta. Yksi tehtävä uusittiin ja pari pientä muuta virhettä juoksuosiossa. Jäi hyvä fiilis. Mudi oli hyvä tyttö jälleen. Omaan piikkiin saa laittaa epäonnistumisen, en mä osannut jännitykseltä tukea ja tsempata riittävästi ekassa radassa. Hieno päivä kaikkiaan.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Ensimmäinen virallinen koe

Eilen 12.11.2016 oli jännä päivä. Äpylillä oli ensimmäinen virallinen koe ja lajina TOKO. Seuran puheenjohtajan pienellä yllytyksellä ilmoittauduin ja vaikkei fiilis ollut ihan sellainen että oltasiin 100% valmiita, niin tulos saatiin ja vieläpä ALO1 tulos. Pisteillä ei voi lähteä retostelemaan kun rimaa hipoen ylitettiin raja (165,5), mutta hyvin onnellinen olen.

Koe siis pidettiin kotikentällä ja tuomarina oli vanhempi herrasmies Ilkka Sten. Eniten jännitte luoksepäästävyys kun viime kokeessa jossa olin töissä, tuomari oli kovinkin kopeloiva ja Äpyli ei niin välitä että ihan vieras ihminen tulee iholle. Ongelmia ei kuitenkaan tullut, vaikka Sten suhteellisen kauan Äpyliä silitti ja hänelle juttelikin. Äpyli on viimeisen parin viikon aikana muuttunut aika paljon sosiaalisemmaksi ja käy jopa treeneissä tervehtimässä kouluttajia.

Paikkamakuu oli sitten ensimmäinen koetinkivi. Tehtiin neljässä ryhmässä. Me oltiin toisessa reunassa, ekat jotka menee maahan ja vikat jotka nousee ylös. Vieressä oli sellainen iso koira ja yhden siitä treenikaveri Didi jolla on isoja ongelmia treeneissä paikkiksessa. No niinhän siinä kävi että Didi otti ritolat ja Äpyli häiriön siitä, nousi istumaan. Onneksi vasta puolivälissä ja jäi kuitenkin siihen. Tuomari kävi oikein sanomassakin että hienosti hillitsi hermonsa kun selkeästi jännitti tilannetta. Paikkamakuusta siis 7. Siinä kohtaa jo ajattelin ettei meillä voi hyvää tulosta tulla kun niin paljon väheni alkuunsa jo.

Omaan suoritukseen lähdettiin sitten seuruulla joka meni ihan sumussa. Jännitin niin vietävästi. En mä edes uskaltanut katella missä Äpyli viipottaa. Se oli kuulemma kerran koittanut vaihtaa puolta ja tulla seuraamaan oikealta. Onneksi oli ite korjannut eikä mennyt enempää pipariksi :) seuraamisesta siis 7 puoli. Liikkeestä maahan on meillä välillä ollut vähän laiskaa, eilen meni melko nappiin, ilmeisesti ainakin kun saatiin 9. Luoksetulo oli myös 9 arvoinen, siinä Äpyli jäi ihmettelemään yhtä ovea matkalla.

Sitten päästiinkin jo mielipuuhaan eli kapulaan. Olin ihan varma että nollataan koko kapula. Sen kanssa ollaan tahittu. Menee hyvin, huonosti tai ei lainkaan. Nyt meni jotain välillä huonosti ja ei lainkaan. Ei se sitä ekalla käskyllä suuhun ottanut ja toisella jouduin liki väkisin tuppaamaan. Sitten kun otin sitä pois, Äpyli oli justiinsa oksentamassa sen mun käteen. Tuomari oikeen ääneen nauroi suoritusta. Saatiin 7. Sanoin että on ollut vähän vaihtelevaa kapulan kanssa.

Kaukokäskyjen kanssa tahittiin pari viikkoa sitten, Äpyli oli sitä mieltä ettei hän tiedä mitä ihmettä on kaukokäskyt, ikinä kuullutkaan. 10 tuli niistä. Eli ihan nappiin. Hypystä 9, siinä pieni vinous sivulle tulosta. Kokonaisvaikutus oli 9. Äpylillä oli niin mahtava fiilis koko ajan. Pomppi ja iloitsi tekemisestä. Oli ihan mahtavaa tehdä sen kanssa. Omakin jännitys katosi kun huomasi ettei toinen stressaa tilanteesta yhtään niin paljoa kun aluksi luulin.

Parasta koko päivässä oli tsemppi mitä saatiin yleisöltä. Kyllä kotihallissa on parasta käydä kokeissa. Tuttu ympäristö on aina tuttu ympäristö.