keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Laila

8.9.10 syntyi meitin Laila, neljästä pennusta Laila oli ensimmäinen ja suurin.
Laila on sisarusten Veeran ja Vintiön rakkauslapsi, vahinkolapsi siis. Meidän oma rakas vahinko <3
Pentueeseen syntyi kaksi urosta, Yrjö ja Yrjänä. Kaksi narttua, Yyteri ja Ylaila.
Meillä oli nimi Laila päätetty jo ennen pennun syntymää ja kyseessä oli Kare-Saran Y-pentue joten siksi Ylaila.
Pennut tässä 10 päivän ikäisenä.

Lailaa odotettiin kotiin kuin joulua. Topi silloin 7 vuotta odotti siskoa ja minä lenkkikaveria.
8 viikkoisena neiti sitten tulla pärähti kotiin.
Laila valloitti kaikkien sydämet. Jopa Pirkko-mummun joka oli kovasti koiraa vastaan.

Laila on saanut viettää melkoista koiranelämää. Hän on niin kiltti ja rauhallinen joten on aina ollut tervetullut kaikkialle.

Lailalla on paljon vahdittavaa ja paimennettavaa. Vaikka meidän ydinperheeseen kuuluu vain kaksi ihmistä, on Lailalla laaja verkosto ympärillä. On mummua, fammua, monta pappaa jne.

Kesät vietetään Merikarvialla, siellä Lailalla on mökin lisäksi vahdittavana liikenne merellä. Tyttö istuu kuistilla katselemassa kuka liikkuu ja missä.

Tänä kesänä 2013 Laila innostui veneilystä.