keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Bertan kuulumisia

Pitkästä aikaa pienen Bertan kuulumisia.

Bertan kanssa ollaan ahkerasti tokoiltu koko syksy. Bertta on ollut aktiivinen ja oppivainen pieni tyttö. Tällä hetkellä oppiminen on siinä pisteessä että seuraamisessa mennään ilman hihnaa, opetellaan käännöksiä, kaukokäskyjä alettiin opetella hyvin läheltä, sekä liikkeestä maahan sujuu ilman käsiohjausta toisinaan. Liikkeestä maahan meikäläisen pitää kyllä pysätä vierelle.

Mä olen jatkuvasti jaksanut kehua pienen mustan intoa. En olisi ikinä uskonut miten se jaksaa keskittyä  ja että siitä oikeesti tulee "jotain". Bertta on aina ollut niin tättähäärä. Eilen käytiin treenaamassa ihan vieraassa paikkaa ja ekaa kertaa niin että oli koiria ympärillä. Ei haitannut tahtia yhtään. Jos vaan joskus keksisi miten opettaa sen hiton kapulan...

Alla pari videota treeneistä.