Laila

Kare-Saran Ylaila, elämäni rakkaus.

Alkujaan meni Marittalla katsomaan Lailan isää Vintiötä. Eipä Maritta malttanut pojasta enää aikuisena luopua ja eipä mennyt aikaakaan kun Laila sisaruksineen ilmoitti tulostaan. Lailaan olen tutustunut 10 päivän ikäisenä. Laila on enemmän ihminen kuin koira. Laila ei hauku, Laila ei riehu, Laila ei höntyile, Laila tarkkailee, Laila kuuntelee, Laila rakastaa ja lohduttaa. Laila oli siihen hetkeen kun hän meille tuli, juuri oikea tuki ja turva. Topille kaveri koulun jälkeen, hiljainen ystävä kerrostaloon. Laila ei pysy valvomatta pihalla, Laila kaipaa omaa rauhaa, joten hän lähtee metsään istumaan kivelle moneksi tunniksi. Tulee aina takaisin oltuaan hetken omissa oloissaan. Laila ei välitä muista koirista, Laila leikkii omilla leluilla. Laila on talon pomo, reilu, mutta jämpti. Osaa lukea ajatuksia. On aina paikalla kun tarvitaan. Kaikki rakastaa Lailaa. Laila on harrastanut agilitya, hän oli taitava kunnes päätti etsiä oikoreittejä hyppyihin. Lailan kanssa on unelma lenkkeillä. Juoksee aina rinnalla. Näyttelyissä Laila ei ikinä pärjää vaikka on maailman kaunein tyttö <3


12.9.2013 3v 6,2 kg
9.1.2014 3v 4kk 5,9 kg 
3.5.2014 3v 8kk 6,5kg  
31.3.2016 5v 6kk 5,9kg
17.5.2016 5v 8kk 6,8kg
26.1.2017 6v 4kk 6,5kg
26.6.2018 7v 9kk 6,1kg

Terveystulokset
PäiväysKohdeTulosVoimassaLisätiedot
2.3.2013silmätutkimus
´
polvilumpioluksaatio
ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
0/0


2.3.2015


Ei voimassa


Näyttelytulokset
TyyppiLaatuarvosteluSijoitusPU/PNMuut merkinnätPaikka ja aikaTuomari
Kansainvälinen näyttelyAVO-EHAVK3Janakkala (Tervakosken urheilukenttä) 30.8.2014FERNANDEZ RENAU CARLOS
Kansainvälinen näyttelyAVO-EHTampere (Messu- ja urheilukeskus) 3.5.2014SEYMOUR STEVEN H
RyhmänäyttelyAVO-EHAVK4Harjavalta (Hosiossaaren koirakenttä) 3.5.2014SALIJEVIC ZORICA
RyhmänäyttelyAVO-ERIHarjavalta 25.5.2013GIANNONE SALVATORE
RyhmänäyttelyNUO-EHNUK2Harjavalta 5.5.2012IVANISHCHEVA VALENTINA
Kaikkien rotujen näyttely


NUO-EHNUK2Rauma 5.5.2012CONOD DONNA




© Jenna Maarian valokuvat

© Jenna Maarian valokuvat



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti