Sallin matkassa osa 1

Koska olen ollut laiska kirjoittamaan, jaan tänne Laivis-lehteen kirjoittamani jutut Sallin matkasta. Tässä osa 1.

Sallin matkassa osa 1

Heippa kaikki Laiviksen lukijat. Ehdotin Laiviksen toimitukselle, että voisin kirjoittaa juttusarjan, minkälainen on pennun ensimmäinen vuosi meidän laumassa. Pennusta on ajatus kouluttaa harrastuskoira eri lajeihin ja juttusarjassa pyrinkin kirjoittamaan paljon mahdollisista haasteista ja onnistumisista tiellämme tähtiin. Toivottavasti sarja herättää ajatuksia ja parhaimmassa tapauksessa joku saa vertaistukea, mitä tämä kaikki voi pitääkään sisällään. Ensimmäistä juttua aloin kirjoittaa seuraavana päivänä, kun pentu oli syntynyt.

Kuka täällä kirjoittelee?

Minä olen Marika, joka asustelee Satakunnassa. Meidän laumassa on entuudestaan viisi koiraa. Schipperket Laila 13v ja Bertta 10v, sekä kolme mudia ikähaarukaltaan 6-9v. Kaksi mudeista on tullut kodinvaihtajina vähän vanhempana, tästä syystä koiria on paljon ja pienellä ikäerolla. Lisäksi meillä on kaksi kissaa, kanaparvi, sekä kani. Mieheni on sivutoiminen viljelijä, joten asuinpaikkamme on maatila Eurassa. Osan viikkoa työt ja harrastukset pitävät minua Porissa, jolloin majailemme lapseni asuttamassa talossa Porin maaseudulla, Kellahdella.

Koirat ovat minulle kaikki kaikessa ja käytän kaiken vapaa-aikani koirien kanssa touhuamiseen. Laumassa on harrastettu vesipelastuksesta koiratanssiin. Rally-toko lajina on itselle kuitenkin se tutuin ja rakkain. Koirat ovat meillä ihan kaikessa mukana ja lomareissutkin tehdään koirien ehdoilla. Olen siis hullu koiranainen ja ylpeä siitä.

Pennun odotusta

Schipperken pentua meille alettiin tosissaan haaveilla keväällä 2022, tähän mennessä olin vain tutkinut sukutauluja ja terveystuloksia. Kuudennen koiran ottaminen ei vaikuttanut järkevältä, mutta laumassamme on 4 koiraa lähes kokonaan eläkkeellä, joten pakko oli alkaa tosissaan miettiä pentua. Kesäkuussa 2022 rohkenin laittaa Mustan Fregatin kenneliin viestiä ja kerroin haaveistani. Viestissäni mainitsin, että toiveissa on lähivuosina temperamenttinen pentu, jonka luonne saa näkyä ja kuulua. Heinäkuussa sitten istuimmekin jo Forssassa juttelemassa asioista Mustan Fregatin Jannan ja Markon kanssa. Keskusteltiin muun muassa siitä, mikä kennelin nartuista olisi luonteeltaan minun tyylinen koira ja minulle jäi todella hyvä mieli, kun kasvattaja alkoi heti miettiä mikä oma narttu olisi luonteeltaan minulle sopiva ja minkälainen uros olisi hyvä. Tuona heinäkuisena iltana tiesin ottaneeni yhteyttä juuri minulle sopivaan kasvattajaan.

Sittenhän alkoi se piinaava odotus. Vaikka sanoin Jannalle, että meillä ei ole kiire saada pentua, vaan pentu tulee sitten kun sopiva syntyy, odotin koko ajan viestiä koska minulle sopiva narttu astutetaan. Janna joutui ehkä kyllästymiseen asti vastailemaan kaikkiin hölmöihin kysymyksiin, mutta en vaan mahtanut itselleni mitään. Siinä kohtaa, kun toivenartun terveystulokset oli tehty, en enää malttanut pysyä pöksyissäni senkään vertaa mitä siihen asti. Kun urosvalinta oli tehty, aloin luonnollisesti pommittamaan uroksen omistajaa ja kyselin ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Olin haljeta onnesta, kun tajusin myös uroksen vastaavan ihannettani. Ja sitten odotettiinkin juoksuja ja astutusreissua. Sain elää kuvien avulla mukana koko astutusmatkan ja myöhemmin myös tiineyden. Jännitystä oli edelleen hyvin paljon ilmassa. Montako pentua tulee, tuleeko narttua, joka minulla oli ensisijainen toive, meneekö kaikki hyvin synnytyksessä? Sunnuntaina 7.5 aamulla olin saanut viestin, ”Kerttu pyöräytti yöllä maailmaan kolme pentua ja pennuilla on kaikki hyvin”. Silloin aukesi kyynelhanat, olin niin onnellinen. Yksi pennuista oli se minun odottama tyttö, jolle oli nimi valmiina, Salli.

Sain seurata Sallin kasvua päivittäin kasvattajan viestien ja videoiden välityksellä. Itkin niin monet kerrat videoita ja kuvia katsoessa. Videoita ja kuvia katsoessa oli hauskaa analysoida pennun luonnetta. Huomasin heti, että Salli-neiti on melko tomera, jonka koin hyväksi piirteeksi. Ilmeistä paistoi myös pieni tosikkomaisuus. Ensimmäinen kohtaaminen Sallin kanssa oli aivan ihana. Salli oli luonnollisesti täydellinen, juuri sellainen pentu mitä olin toivonut.

 

Pentu tuli kotiin

Sallia lähdettiin hakemaan juhannus sunnuntaina varhain aamulla. Vietimme Forssassa muutaman tunnin kasvattajan, sekä yhden uroksen uusien omistajin kanssa. Kotiinlähtö jännitti ihan kamalasti. Matka kotiin taittui kuitenkin rauhallisissa merkeissä. Salli nukkui lähes koko matkan. Kotona odotti pehmeä lasku, kun vain kaksi lauman aikaisemmista koirista oli ottamassa tyttöä vastaan. Muut uudet perheenjäsenet tapasimme sitten myöhemmin. Muiden kohtaamiset sujuivat hyvin ja heti kävi ilmi, että sitä toivottua luonnetta löytyy pienen kylän tarpeiksi. Salli koitti heti vähän isotella, mutta fiksuna tyttönä uskoi aina kun vanhempi väki ilmaisi jonkun asian olevan sopimatonta. Olimme tehneet myös valmiiksi Sallille oman tilan, missä nukuttiin ja missä sitten myöhemmin aloitettiin harjoittelemaan yksin olemista. Ensimmäiset päivät pentu pääasiassa nukkui ja söi. Tietysti meidän ihmissukulaiset kävivät pentua katsomassa ja pallluttemassa.

 

Asioiden opettelua 7-12vko

Heti toisena yhteisenä päivänä aloimme opetella yhteisen arjen pelisääntöjä. Salli mukautui nopeasti perheen rytmiin. Lauma onnistui heti opettamaan Sallille tärkeitä asioita. Salli oppi hyvin nopeasti odottamaan ruokaa istuen muiden kanssa, sekä pyytämään namin, kun on tullut reippaasti sisälle. Salli ulkoili paljon myös ilman laumaa, jotta oppii olemaan minun koirani, eikä lauman koira.  Kävimme myös pariin otteeseen ihmishälinässä. Salli oli kaikissa tilanteissa erittäin reipas ja itsevarma koiran alku. Salli kulki mukana myös vanhempien koirien kisareissuilla ja koulutustapahtumissa.

Ja koska meillä on mahdollisuus, kävimme viikoittain meidän lähellä olevalla treenihallilla. Hallilla tutustuimme eri alustoihin, mm. agilityputkeen, tasapainotyynyihin ja muihin mahdollisiin alustoihin joihin ehkä joskus pitää tassunsa sotkea. Harjoittelimme myös yhdessä leikkimistä, joka toivottavasti aikaan johtaa siihen, että Sallia voi treenissä palkata sekä lelulla, että namilla.

Kotiharjoituksina ensimmäisinä viikkoina teimme paljon rauhoittumista ja kontaktin ottoa. Kontaktin ottaminen oli Sallille helppo asia, rauhoittumista jouduttiin tekemään aika paljon enemmän, kun sitä ei oikein olisi maltettu. Rauhoittumisharjoitusten myötä saimme myös kynsien leikkuuta harjoitella hyvässä mielentilassa. Ja koska Salli oli oppinut istumisen taitoa jo mallioppimalla, aloitettiin siihen opetella sanallista käskyä, joka myöskin meni heti perille. Luoksetuloa opeteltiin myös runsaasti, joko ihan kotipihassa, tai treenihallilla mikäli minulla oli apukädet. Kaikki treenihetket pidettiin lyhyinä, emmekä koskaan treenanneet mitään (paitsi rauhoittumista) kun koira oli juuri herännyt ja täynnä virtaa. Odotin aina siihen, että vauhti hieman rauhoittui, jolloin asiat meni hyvin perille. Tekihän Salli myös kaikkea kiellettyä, kuten pureskeli mattoja ja kenkiä. Sallille sai kuitenkin hyvin vaihdettua kielletyn sallituksi, eli vaihdoin kengän omaan leluun ja tätä kautta loppui ainakin vähän kiellettyjen asioiden pureskelu.

Osallistuttiin myös neljän kerran näyttelykurssille. Kurssin tarkoitus meille oli enemmänkin yhteinen aika ja yhdessä tekeminen häiriössä, sellainen yleinen opettelu tulevaisuutta ajatella. Kurssin aikana Salli kuitenkin oppi hienosti seisomaan ja eipä se huonoa tehnyt että opeteltiin katsomaan hampaita. Haimme myös paikkaa tavoitteellisesti harrastavien rally-tokon valmennusryhmään ja suureksi iloksi tulimme valituksi noin kolmenkymmenen koiran joukosta. Kerron seuraavassa osassa lisää, miten harrastaminen tavoitteellisesti on lähtenyt käymään. Innolla odotamme tulevaa.

 

Ensimmäisten viikkojen haasteet ja suuret onnistumiset

Mietin pitkään mitä haasteita meillä on tullut ensimmäisinä viikkoina vastaan. En keksinyt oikeen mitään. Sallin temperamentti oli alkuun haaste toisten koirien kanssa. Salli kun ei tykännyt jättää muita rauhaan yhtään. Äkkiä Salli kuitenkin tajusi, ketä koirista hänen kanssa leikkii ja ketä on se, jonka pitää antaa olla omissa oloissaan. Muutaman ensimmäisen yön jälkeen Salli jo nukkui muiden seurassa. Yksinolot ollaan edelleen omassa tilassa. Salli on melkoinen ”minä itte” tänttähäärä, joten korvat on välillä ihan koristeena. Ulkoa Salli ei aina tulisi sisälle, joten sitä ollaan paljon vahvistettu, että kannattaa tulla.

Suuria onnistumisia on ihan miljoona kertaa enemmän kuin haasteita. Salli on nopea oppimaan uusia asioita. Salli on innokas. Salli on ahne. Salli on röyhkeä. Nämä kaikki ominaisuudet on auttanut meitä paljon tiellä tähtiin. Salli ei jännitä mitään, eikä reagoi turhiin ärsykkeisiin. Sallin kanssa voi isossakin hälinässä ja uudessa ympäristössä tehdä opeteltuja asioita. Salli on myös äärettömän avoin ja sosiaalinen ihmisten suhteen. En usko että koskaan tulee ongelmaa sen suhteen että ihminen ei saisi harrastuksissa koskea. Salli vastaanottaa vieraat koirat myös hienosti, eli jatkossakin meidän on helppo tehdä yhteisiä reissuja ystävän kanssa. Olemme siis saaneet varsin onnistuneen alun harrastuksille ja ihan normaaliin arkeen.

Toivottavasti jaksoit lukea jutun Sallin alkutaipaleesta. Toivon myös että kirjoitus herätti ajatuksia, vaikka saattoi mennä hieman sekavaksi poukkoiluksi. Meidän lauman arkea voi instagramissa seurata nimimerkki @schipperkele takaa ja minulle saa laittaa sähköpostia (marikaj.hansson@gmail.com) jos haluat minun kirjoittavan jostain tietystä asiasta Sallin matkaan liittyen. Joulukuussa ilmestyvään Laivikseen mennessä meillä on varmaan paljon kerrottavaa lajiharrastamisen tuomista haasteista ja onnistumisista.