Sallin matkassa osa 4
Heippa jälleen Laiviksen lukijat ja tervetuloa Sallin matkaan. Luvassa on sarjan neljäs ja ainakin toistaiseksi viimeinen osa. Kevät on koittanut ja paljon on taas tapahtunut, vaikka pitkäksi tarinaksi ei tätä viimeistä osaa saada. Viime jaksossa lupaamani askel eteenpäin tapahtui, mutta myös monta askelta taaksepäin. Meillä ei siis vieläkään ole neljällä jalalla kulkevaa pientä koiraa. Ainakaan täysin.
Kuntoutusta, kuntoutusta ja kuntoutusta
Viime numerossa kerroin, kuinka olimme päässeet kerran vesimatolle. Vesimatolla käytiin useamman kerran. Välillä saatiin enemmän askelia ja välillä vähemmän. Fyssari jatkoi meillä käyntiä, käytiin kylmähoidossa, hierojalla ja tehtiin eri jumppaharjoitteita. Kuntoutus ei vaan edennyt, ei kerta kaikkiaan mihinkään. Viimeisellä kerralla vesimatolla, meidän vesimattokuntouttaja Johannan kanssa tuli puhe, että olisiko syytä käydä lääkärissä. Konsultoin vielä fyssaria, joka Tampereen seudulla on menestyksekkäästi koiria kuntouttanut ja hän suositteli varaamaan ajan lääkäri Juha Kalliolle Eläinystäväsi lääkäriin. Fyssari sanoi, että Sallin jalka voi olla niin jumissa, että siihen tarvitaan nukutuksessa tehtävää manipulaatiota ja sellaisen ajan varasin. Aika saatiin noin kolmen viikon päähän ja siihen asti päätin laittaa kaikki jumpat ja muut asiat tauolle. Kaivattiin koko sakki jo pientä tilanteen nollausta ja itselleni tuli hyvään kohtaan viiden päivän kuntoutus, jolloin Salli oli kotona ja minä muualla. Kuntoutusviikon jälkeisenä keskiviikkona lähdettiin sitten ajelemaan Tampereelle. Meitä jännitti, mutta toivo oli jälleen kerran paremmassa.
Shokki
Lääkäri Juha Kallio otti meidät vastaan. Hän oli hyvin perillä Sallin tilanteesta, koska olin etukäteen lähettänyt kaikki Sallin tiedot klinikalle. Lääkäri kokeili Sallin jalan liikuttamista, eikä siinä liikettä ollut taaksepäin. Salli sai pienen humautuksen ja päätettiin kuvata koira vielä ennen isompia jalan liikutteluja. Tässä vaiheessa lääkäri oli jo kertonut, että jalan kanssa on kaksi vaihtoehtoa. Joko se on todella niin jumissa, että ei liiku, tai sitten leikatussa luussa on joku kasvu, joka estää jalan liikkumista. Salli lähti kuvattavaksi ja me menimme mieheni kanssa odotustilaan kahville. Kun lääkäri tuli meitä hakemaan ja samalla Sallille annettiin herätettä, tiedettiin jo, että ei hyvältä näytä. Sallille oli kasvanut leikatun reisiluun päähän epämääräinen kikkare. Tämä kaikkihan tiesi uutta leikkausta. Itku oli jo tulla, kun jo pelkkä tarkastuksen varaaminen meni kolmen viikon päähän. Lääkäri kuitenkin raivasi kalenterin ja Salli pääsi leikkaukseen heti seuraavalla viikolla, eli 8.4.
Leikkaus
Maanantaina 8.4 matkasimme jälleen Tampereelle, olimme heränneet yöllä neljältä syömään, jottei tule liian pitkä paastoaika ennen leikkausta. Mukaan lähti Salli, sekä meidän Jouko-koira lenkittämään minua, etten istu autossa itkemässä. Salli jäi reippaana ammattilaisten käsiin ja me lähdimme Joukon kanssa kävelemään ympäri Tamperetta. Vajaa kolme tuntia jaksettiin kävellä ja sitten oli pakko palata klinikalle ja tilata Woltin kautta ruokaa klinikan parkkikselle. Lääkäri ehti siinä syömisen lomassa sitten jo soittaa, että leikkaus meni hyvin ja pieni potilas heräilee. Sääriluussa oli todella iso luupiikki, joka esti liikkeen. Lääkäri sanoi tuon piikin olleen myös hyvin kivulias, mutta pieni urhea schipperke ei kipua ollut näyttänyt ensinkään. Edessä oli paluu lähtöpisteeseen, uusi kuntoutus, uudet suunnitelmat ja kaikki alkoi alusta. Onneksi Salli on mitä tasapainoisin pieni koira, joten tiesin, että ei uudelleen kaiken aloittaminen pientä hetkauta. Sai ainakin pitää taas mahtavaa töttöröä päässä muutaman päivän ennen tikkien poistoa.
Paluu lähtöpisteeseen, taas
Leikkauksen jälkeen pari ensimmäistä päivää meni taas pienessä koomassa. Niin Sallilla kuin minullakin. Töttörö oli jälleen ihan mahtava juttu ja öisin pidettiin lasten bodya ettei Salli aiheuta liikaa mustia silmiä nukkuessaan sängyssä vieressä. Ensimmäisen kerran hierasin silmiäni viikko leikkauksen jälkeen, kun Salli askelsi kotona neljällä jalalla. Siis VIIKKO leikkauksen jälkeen ja jalka jo osui maahan. En uskonut silmiäni, joten laitoin kameran lattialle kuvaamaan Sallin liikkumista ja totta se oli, jalka kävi maassa monella askeleella. Tikit poistettiin kymmenen päivän jälkeen, fyssari oli varattu kolme viikkoa leikkauksesta ja päätinkin heti leikkauksen jälkeen, ettei kotona aleta tehdä mitään jumppaa ennen ekaa fyssaria. Tämä oli kyllä hyvä päätös. Kotona vaan kannustin jalan käyttöön, mutta muuta ei tehty. Ekalla fyssarikäynnillä Tampereella fyssari Marika Ruottinen kertoi todella tarkat ohjeet, miten Sallin jalkaa aletaan kuntouttaa uudelleen. Puhuttiin myös siitä, miten Sallin kipumuisti vaikuttaa tulevaan kuntoutukseen. Salli ei esimerkiksi kyennyt ollenkaan rentoutumaan, jos jalkaa yritettiin venytellä. Aloimme siis harjoitella rentoutumista, kun jalkaan kosketaan venytysotteella, mutta ei venytetty yhtään. Todella pienillä askelilla siis aloitimme. Salli alkoi nopeasti edistymään. Jalan käyttö alkoi kotona sujumaan todella hyvin, kun liike oli rauhallinen ja pikkuhiljaa liikkuminen ulkonakin alkoi sujua paremmin. Pitkä tie on vielä edessä, mutta kaikki näyttää paremmalta kuin viime kerralla. Sitkeä sissi tuo pieni tyttö. Salli sai myös luvan alkaa ”treenaamaan” hallilla. Eli nyt ihan luvan kanssa Salli saa käydä paikallaoloissa ja tekemässä seuruuta treeniryhmässä. Metsälenkit tuli myös listalle, jota saadaan tehdä. Elämä siis alkoi pikkuhiljaa normalisoitua. Käytiin myös Yyterin koirarannalla ja siellä meinasin tulla itku, kun Salli omatoimisesti meni veteen kävelemään kunnolla.
Muutakin elämää
Ei meidän kevät pelkästään jalan ympärillä pyörinyt. Salli kulki normaaliin malliin mukana kyläreissuilla. Käytiin ilahduttamassa Lailan ja Bertan kasvattajaa Marittaa ja muutenkin hömpötettiin normaalia arkea. Elämä olisi ollut vallan rankkaa, jos olisimme rypeneet vaan ajatus kipeässä jalassa. Kotona tehtiin kaikkia temppuja, jotka ei vaatinut liikkumista. Lemppari oli tietty nenän tunkeminen eri paikkoihin. Mistä tulikin mieleen, että fyssarikäynnilläkin Salli huomasi matossa pienen reiän ja meni tunkemaan kuonoa siihen. Koiran koulutuksessa sanotaan aina, että sitä saa, mitä vahvistaa ja minä olen totta vie onnistunut vahvistamaan Sallille tuota nenän tunkemista joka reikään. On se vaan hassu eläin. Sallille on myös kehittynyt paljon omia uusia rutiineja, kuten kielen jumittaminen käteen. Salli tykkää myös kirputtaa iltaisin korvakoruja, sekä kaulaketjua. Ollaan myös opittu kulkemaan hienosti narussa, kun ei ole saanut rallittaa vapaana muiden mukana. Tässä kaikessa tiimellyksessä Salli täytti myös vuoden. Kokonaisen vuoden! Tämä aika on mennyt kyllä nopeasti. Päivääkään en vaihtaisi pois tästä meidän yhteisestä alkutaipaleesta. Eihän se ihan suunnitelmien mukaan mennyt, mutta moni suuri tarina on alussa hankala. Meidän tarinasta on kirjoitettu ensimmäinen osa. Nyt alkaa toisen osan kirjoittaminen, saas katsoa mitä tuleman pitää. Innolla odotamme joka hetkeä.
Loppusanat
Kiitos kaikille jotka olette olleet Sallin matkassa mukana. Toivottavasti tämä matka on ollut ajatuksia herättävää. Salli voi jossain kohtaa palata kertomaan montako jalkaa meillä on käytössä. Nyt jäämme odottamaan kesää ja toivotamme hauskaa kesää myös kaikille Laiviksen lukijoille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti