Sallin matkassa osa 2

 

Sallin matkassa osa 2

Heippa taas Laiviksen lukijat ja tervetuloa Sallin matkaan. Toivottavasti tykkäsitte lukea ensimmäistä osaa. Osassa kaksi kesä taittuu myöhäiseen syksyyn ja pienestä pennun pallerosta on kasvanut tämän matkan aikana jo puoli vuotias ihana tyttö.

Loppukesän arkipuuhia

Kesän lopulla jatkettiin paljon arkea tukevia harjoituksia. Elokuussa meillä oli koko perhe vielä kesälomalla, joten meillä oltiin todella paljon pihalla tekemässä erilaisia puuhia. Sallin lempi puuhaa lomalla oli kakkassa pyöriminen. Tästä syystä peseytyminen ja turkin kuivaus tuli hyvin tutuksi.  Arkea helpottava taito tuokin. Loma-arkeen kuului myös kesälomareissu, jonka teimme kahdeksi päiväksi Kustaviin. Meillä oli Sallin lisäksi mukana kaksi omaa koiraa, sekä hoitokoira. Lomamatka oli siis toteutettu jälleen kerran koirien ehdoilla. Reissulla ajeltiin losseilla, sekä käytiin katselemassa maisemia eri luontopoluilla. Salli oli hyvin reipas liikkuja, eikä retkeilyä varten ostettua koirien kuljetusreppua tarvinnut ottaa käyttöön. Reissussa yöpyminen sujui myös mallikkaasti, vaikka ukkonen ja muut mökkialueella oleskelleet aiheuttivat oman metelinsä yöaikaan. Elokuussa päästiin myös toiselle hienolle reissulle, kun viime numerosta tutut Iiro ja Maisa kutsuivat Sallin kylään Rauman saaristoon heidän mökille. Salli pääsi katsomaan ja kuulemaan minkälaista on kalastajan koirien elämä. Pääsimme myös veneilemään. Tämä reissu oli aivan huikea. Salli oli veneessä ja saaressa reipas pentu. Maisasta tuli Sallille hyvä ystävä, eikä Iirokaan Sallia vihannut, vaikka vanha herra ei niin pennun koheltamista arvostanut. Kävimme loman aikana myös jokusen kerran kaupungissa ja kyläiltiin muutenkin sukulaisten luona. Hihnalenkkeilyyn otettiin kunnon tehokuuria ja se alkoikin sujua alusta asti erinomaisesti. Tässä käytettiin hyödyksi mallioppimista. Salli lenkkeili yhdessä Äpylin kanssa, jonka hihnakäytös on meidän laumassa parasta. Loppukesästä saimme myös ensimmäiset viitteet siihen suuntaan, että pennusta on kasvamassa aikuinen. Salli nimittäin pääsi hyppäämään itse sohvalle ja alkoi nukkua yöt herättämättä pissalle. Loppukesästä arkea alkoi vauhdittaa myös peltohommat. Kotona alkoi pyöriä koneita ja joka päivä ihmisiä. Alkuun jatkuva koneiden ääni aiheutti sisällä haukkumista, mutta tämä meni nopeasti ohi. Pihaan tulleet ihmiset piti kyllä haukkua ihan joka päivä. Salli sai myös ekan oman takin, kun kaveri luopui koiriensa tarpeettomista tavaroista. Takki ei tietenkään ollut mikään ykkösjuttu, mutta eiköhän sekin sitten tutuksi tule.

Entä sitten kesän treenipuuhat?

Kyllä me loppukesästä myös treenattiin. Aloitettiin opettelemaan häkissä oloa hallissa ja se alkoi sujumaan mallikkaasti. Ekat kerrat oli hieman hankalia, mutta nuuskumatto auttoi rauhoittumaan. Salli kulki paljon loppukesästä kisareissuissa mukana ja harjoitteli omaa rauhoittumista. Häkissä olemisen opettelu oli meille todella tärkeä asia. Sallin on tarkoitus käydä näyttelyissä Sallin kasvattaja/omistaja Jannan kanssa, joten on huomattavasti mukavampaa antaa Jannalle reissuun koira, joka on tottunut olemaan häkissä, saati koira joka stressaa ja huutaa häkissä ollessaan. Ja näitä tulevia näyttelyitä ajatellen jatkoimme myös seisomisharjoituksia. Sain usein ystäviä mukaani treenaamaan, joten vieraiden ihmisten koskettelua ja hampaiden katsomista saatiin treenattua myös. Hampaiden katsominen ei mikään ykkösjuttu ole, mutta kyllä sekin alkaa sujua. Elokuun puolivälissä meillä alkoi myös meidän rally-tokon valmennusryhmä. Itseäni se jännitti aika paljon, koska Salli oli vielä ihan pentu, eikä osannut ”mitään”. Jännittäminen oli kuitenkin turhaa, kouluttaja oli kuitenkin itse valinnut Sallin ryhmään ja tiesi että ei olla vielä ehditty opetella mitään rallyyn liittyvää. Lähdimme siis opettelemaan eri rallya tukevia taitoja, kuten asennonvaihtoja hyvällä tekniikalla, sekä etutassutargettia, josta saatiin apua kropan käyttöön. Kaikissa treeneissä pääsosaa näytteli kuitenkin yhteistyö. Hallilla on luonnollisesti paljon eri hajuja ja paljon erilaista nähtävää ja tekemistä, joten opeteltiin paljon itsenäistä kontaktin ottoa minuun ja yleisesti sitä, että minä olen kiinnostavampi, kun hallin nameilta tuoksuva matto. Enemmän siis teimme kotona yksittäisiä vaikeampia tehtäväharjoitteita rauhallisessa ympäristössä ja hallilla keskityimme yhteityöhön. Salli pääsi myös projektikoiraksi eräällä kouluttajalle. Opeteltavana harjoituksena oli nenäkosketus, jonka Salli oppi kolmella eri menetelmällä niin nopeasti, että treffasimme projektin tiimoilta vain kaksi kertaa. Nenäkosketusta lähdimme sitten jalostamaan leukakosketukseksi, joka toivottavasti aikanaan auttaa hampaiden katsomisessa.

Syksyn ihana kamala arki

Lomatkin loppui aikanaan ja palattiin ihanan kamalaan työarkeen. Onneksi oltiin opeteltu kesälläkin yksin olemista, joten työarjen aloitus ei aiheuttanut elämässä katastrofia. Itselleni toki oli kesän aikana iskenyt laiskuus ja sainkin sovittua töissä että teen enemmän etäpäiviä. Muuten arki ja arjessa oleminen noudatti samaa kaavaa. Salli oli päässyt jo hyvin jyvälle talon tavoista ja Sallin arkirytmi kulki samalla menolla muiden kanssa. Aamulla herätään, käydään ulkona, syödään ja jatketaan unia kunnes lounastauolla mennään taas pihalle. Mallioppimalla Salli oppi myös arkea helpottavan käskyn ”valo”, joka tarkoittaa pannan pukemista ja huomiovalon kytkemistä. Koirilla on aamuisin ja iltaisin pannat kaulassa, joissa jokaisella on oman värinen valo. Meillä käydään aamu ja iltapissa ihan kotipihassa vapaana, joten pimeässä on kiva nähdä missä porukka liikkuu. Syksyyn asti oltiin opeteltu narussa oloa vain valjaissa, mutta syksyn tullen aloitettiin opetella pannassa liikkumista. Salli voitti Werraton kilpailussa ison säkin penturuokaa, sekä mitoilla tehdyn leveän pannan, joka sopi tähän harjoitteluun erinomaisesti. Eipä siinä kaulapannassa kulkemisessa mitään ihmeellistä ollut, en edes tiedä miksi sitä jännitin. Syksyllä käytiin paljon sienessä ja usein metsässä meidän kanssa oli myös ystäväni lauma. Sallille alkoi syksyn mittaan myös muodostumaan ihan omia rutiineja, joita oli hauska pitää silmällä. Vähemmän hauskaa on ollut muilta koirilta opitut turhat taidot, kuten ympyrän pyöriminen eteisessä, kun lähdetään pihalle. Alkusyksyllä meillä oli myön pentutapaaminen kasvattajan luona. Oli ihan mahtavaa nähdä velipoika Morris. Päivä meni kyllä niin nopeasti jutellessa ja nauraessa. Oli se myös hieman jännää kun mietin olenko onnistunut opettamaan Sallista myös Jannan mielestä fiksun koiran. Mutta jännitin kyllä turhaan.

 

Syksyn treenipuuhat

Syksyn tullen treenit alkoivat sujua hallilla mallikkaasti. Ikä tekee ihmeitä. Tuntui että viisi kuukautta täytettyään, meillä oli yhtäkkiä todella treenaamiseen keskittyvä koira. Valmennusryhmässä otettiin iso harppaus eteenpäin, kun ne kotona hyvin menevät asiat siirtyivät halliympäristöön. Salli pystyi tekemään kolme tehtävää ketjutettuna, joka oli todella huikea suoritus. Salli oppi jostain syystä myös taukomaton tarkoituksen. Tai no, Sallin taukomattona toimii pyllynalunen, mutta se ei haittaa. Salli vaan eräänä päivänä alkoi maata lattialla olleen alusen päällä ja otettiin se sitten paikaksi missä odotetaan vuoroa. Eli jos näet meidät kulkevan pyllynalunen mukana, on sille hyvä syy. Syksyllä alettiin opetella myös tokoa varten pohjataitoja. Kaikki muut tokon taidot koen osaavani opettaa järkevästi, mutta kapulan pitoon halusin ammattilaisen neuvoa. Monesti koulutuksissa kapulaa lähdetään opettelemaan ei niin koiralähtöisesti ja kun minä haluan opettaa kaikki asiat niin että se on meille molemmille kivaa. Saatiin todella hyviä neuvoja ja näin loppusyksyllä olemme kapulan kanssa sellaisessa vaiheessa, että Salli kantaa ja noutaa sitä mielellään. Syksyllä päästiin myös tositoimiin näyttelyrintamalla. Ensin mentiin kaikilta salaa mätsäriin, joka meni niin hienosti, että Salli oli pienten pentujen punaisten toinen. Salli käyttäytyikin todella hienosti, mitä nyt alkuun vähän pöhisi muille koirille. Eikä siitä sitten aikaakaan mennyt, kun koitti se ENSIMMÄINEN oikea pentunäyttely. Kyllä se vaan kovasti jännitti. Meillähän tosiaan oli tarkoitus, että Janna esittää Sallia, koska minua vaan jännittää koiran esittäminen enemmän kuin mikään muu. Salli ei kuitenkaan pystynyt keskittymään kehässä Jannan kanssa siten, kun normaalisti keskittyy. Toki eihän siinä uudessa ympäristössä satojen koirien ja ihmisten keskellä kukaan voi olla normaali, mä en ainakaan ollut. Janna alkoi sitten kehästä viittomaan mulle ja menin kehään. Tuomari oli antanut luvan vaihtaa handlerin kesken esityksen ja Janna kysyi voinko minä liikuttaa Sallin. Ei siinä sitten auttanut kun niellä jännitys ja ottaa Jannan sanoin ”härkää sarvista”. Salli oli minun kanssani iloinen oma itsensä. Liikkui vähän jännittyneesti liukkaalla alustalla, mutta seisoa pönötti just niin kauniisti kuin osaa. Tuomari piti Sallista tosi paljon hankaluuksista huolimatta ja Salli sai kunniapalkinnon. Saatiin Sallin kanssa molemmat kiva näyttelykokemus ja Jannan kanssa sovittiin, että minä esitän Sallia tulevissa näyttelyissä, kunnes Salli saa varmuutta esiintymiseen. Näyttelyssä oli myös kiva huomata, miten varma häkissä olija Salli on. Treenit on tuottaneet tulosta. Ei se häkissä missään kohtaa varmaan nukkunut, mutta makasi hiljaa ja katseli. Kaikinpuolin treenit ja ihan kaikki yhdessä tekeminen on tuottanut tulosta. Meillä alkaa Sallin kanssa olemaan yhteinen treenikupla ja Salli yhdessä treenaaminen on molemmille ihan mahtavaa.

 

Mitähän sitten ensi kerralla?

Tässä oli Sallin matkan toinen osa. Toivottavasti asia ei ihan kovasti pomppinut. Oli selvästi haasteellisempaa kirjoittaa tämä osa kuin se edellinen. Tämän materiaalin lähdössä taittoon, on Salli noin puoli vuotias. Vuotta on jäljellä vielä parisen kuukautta. Loppuvuoden suunnitelmiin mahtuu kolme pentunäyttelyä, jonka vuoksi pitää katsella vähän näyttelytreenejä. Valmennusryhmän viimeiset tunnit on ennen joulua ja tokossakin ajateltiin toisinaan käydä. Ensi vuosi onkin sitten ihan arvoitus mille kurssille mennään. Sallia koitetaan kovasti puhua agilityyn, mutta en koe sen olevan niin oma juttu, että jaksaisin mennä alkeiskurssille. Ei sitä silti koskaan tiedä jos kokeillaan, kun ikää tulee enemmän.

Arkeen meillä ei ole mitään tavoitteita. Arki sujuu niin mahdottoman hienosti, eikä siinä olla kohdattu sellaisia haasteita joihin pitäisi paneutua. Mahdanko kuljea vieläkin ihan pinkit lasit päässä kun koen arjen niin sujuvaksi.

Kiitos siis taas kun jaksoit lukea. Palaillaan seuraavassa numerossa.

Sallin matkassa osa 1

Koska olen ollut laiska kirjoittamaan, jaan tänne Laivis-lehteen kirjoittamani jutut Sallin matkasta. Tässä osa 1.

Sallin matkassa osa 1

Heippa kaikki Laiviksen lukijat. Ehdotin Laiviksen toimitukselle, että voisin kirjoittaa juttusarjan, minkälainen on pennun ensimmäinen vuosi meidän laumassa. Pennusta on ajatus kouluttaa harrastuskoira eri lajeihin ja juttusarjassa pyrinkin kirjoittamaan paljon mahdollisista haasteista ja onnistumisista tiellämme tähtiin. Toivottavasti sarja herättää ajatuksia ja parhaimmassa tapauksessa joku saa vertaistukea, mitä tämä kaikki voi pitääkään sisällään. Ensimmäistä juttua aloin kirjoittaa seuraavana päivänä, kun pentu oli syntynyt.

Kuka täällä kirjoittelee?

Minä olen Marika, joka asustelee Satakunnassa. Meidän laumassa on entuudestaan viisi koiraa. Schipperket Laila 13v ja Bertta 10v, sekä kolme mudia ikähaarukaltaan 6-9v. Kaksi mudeista on tullut kodinvaihtajina vähän vanhempana, tästä syystä koiria on paljon ja pienellä ikäerolla. Lisäksi meillä on kaksi kissaa, kanaparvi, sekä kani. Mieheni on sivutoiminen viljelijä, joten asuinpaikkamme on maatila Eurassa. Osan viikkoa työt ja harrastukset pitävät minua Porissa, jolloin majailemme lapseni asuttamassa talossa Porin maaseudulla, Kellahdella.

Koirat ovat minulle kaikki kaikessa ja käytän kaiken vapaa-aikani koirien kanssa touhuamiseen. Laumassa on harrastettu vesipelastuksesta koiratanssiin. Rally-toko lajina on itselle kuitenkin se tutuin ja rakkain. Koirat ovat meillä ihan kaikessa mukana ja lomareissutkin tehdään koirien ehdoilla. Olen siis hullu koiranainen ja ylpeä siitä.

Pennun odotusta

Schipperken pentua meille alettiin tosissaan haaveilla keväällä 2022, tähän mennessä olin vain tutkinut sukutauluja ja terveystuloksia. Kuudennen koiran ottaminen ei vaikuttanut järkevältä, mutta laumassamme on 4 koiraa lähes kokonaan eläkkeellä, joten pakko oli alkaa tosissaan miettiä pentua. Kesäkuussa 2022 rohkenin laittaa Mustan Fregatin kenneliin viestiä ja kerroin haaveistani. Viestissäni mainitsin, että toiveissa on lähivuosina temperamenttinen pentu, jonka luonne saa näkyä ja kuulua. Heinäkuussa sitten istuimmekin jo Forssassa juttelemassa asioista Mustan Fregatin Jannan ja Markon kanssa. Keskusteltiin muun muassa siitä, mikä kennelin nartuista olisi luonteeltaan minun tyylinen koira ja minulle jäi todella hyvä mieli, kun kasvattaja alkoi heti miettiä mikä oma narttu olisi luonteeltaan minulle sopiva ja minkälainen uros olisi hyvä. Tuona heinäkuisena iltana tiesin ottaneeni yhteyttä juuri minulle sopivaan kasvattajaan.

Sittenhän alkoi se piinaava odotus. Vaikka sanoin Jannalle, että meillä ei ole kiire saada pentua, vaan pentu tulee sitten kun sopiva syntyy, odotin koko ajan viestiä koska minulle sopiva narttu astutetaan. Janna joutui ehkä kyllästymiseen asti vastailemaan kaikkiin hölmöihin kysymyksiin, mutta en vaan mahtanut itselleni mitään. Siinä kohtaa, kun toivenartun terveystulokset oli tehty, en enää malttanut pysyä pöksyissäni senkään vertaa mitä siihen asti. Kun urosvalinta oli tehty, aloin luonnollisesti pommittamaan uroksen omistajaa ja kyselin ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Olin haljeta onnesta, kun tajusin myös uroksen vastaavan ihannettani. Ja sitten odotettiinkin juoksuja ja astutusreissua. Sain elää kuvien avulla mukana koko astutusmatkan ja myöhemmin myös tiineyden. Jännitystä oli edelleen hyvin paljon ilmassa. Montako pentua tulee, tuleeko narttua, joka minulla oli ensisijainen toive, meneekö kaikki hyvin synnytyksessä? Sunnuntaina 7.5 aamulla olin saanut viestin, ”Kerttu pyöräytti yöllä maailmaan kolme pentua ja pennuilla on kaikki hyvin”. Silloin aukesi kyynelhanat, olin niin onnellinen. Yksi pennuista oli se minun odottama tyttö, jolle oli nimi valmiina, Salli.

Sain seurata Sallin kasvua päivittäin kasvattajan viestien ja videoiden välityksellä. Itkin niin monet kerrat videoita ja kuvia katsoessa. Videoita ja kuvia katsoessa oli hauskaa analysoida pennun luonnetta. Huomasin heti, että Salli-neiti on melko tomera, jonka koin hyväksi piirteeksi. Ilmeistä paistoi myös pieni tosikkomaisuus. Ensimmäinen kohtaaminen Sallin kanssa oli aivan ihana. Salli oli luonnollisesti täydellinen, juuri sellainen pentu mitä olin toivonut.

 

Pentu tuli kotiin

Sallia lähdettiin hakemaan juhannus sunnuntaina varhain aamulla. Vietimme Forssassa muutaman tunnin kasvattajan, sekä yhden uroksen uusien omistajin kanssa. Kotiinlähtö jännitti ihan kamalasti. Matka kotiin taittui kuitenkin rauhallisissa merkeissä. Salli nukkui lähes koko matkan. Kotona odotti pehmeä lasku, kun vain kaksi lauman aikaisemmista koirista oli ottamassa tyttöä vastaan. Muut uudet perheenjäsenet tapasimme sitten myöhemmin. Muiden kohtaamiset sujuivat hyvin ja heti kävi ilmi, että sitä toivottua luonnetta löytyy pienen kylän tarpeiksi. Salli koitti heti vähän isotella, mutta fiksuna tyttönä uskoi aina kun vanhempi väki ilmaisi jonkun asian olevan sopimatonta. Olimme tehneet myös valmiiksi Sallille oman tilan, missä nukuttiin ja missä sitten myöhemmin aloitettiin harjoittelemaan yksin olemista. Ensimmäiset päivät pentu pääasiassa nukkui ja söi. Tietysti meidän ihmissukulaiset kävivät pentua katsomassa ja pallluttemassa.

 

Asioiden opettelua 7-12vko

Heti toisena yhteisenä päivänä aloimme opetella yhteisen arjen pelisääntöjä. Salli mukautui nopeasti perheen rytmiin. Lauma onnistui heti opettamaan Sallille tärkeitä asioita. Salli oppi hyvin nopeasti odottamaan ruokaa istuen muiden kanssa, sekä pyytämään namin, kun on tullut reippaasti sisälle. Salli ulkoili paljon myös ilman laumaa, jotta oppii olemaan minun koirani, eikä lauman koira.  Kävimme myös pariin otteeseen ihmishälinässä. Salli oli kaikissa tilanteissa erittäin reipas ja itsevarma koiran alku. Salli kulki mukana myös vanhempien koirien kisareissuilla ja koulutustapahtumissa.

Ja koska meillä on mahdollisuus, kävimme viikoittain meidän lähellä olevalla treenihallilla. Hallilla tutustuimme eri alustoihin, mm. agilityputkeen, tasapainotyynyihin ja muihin mahdollisiin alustoihin joihin ehkä joskus pitää tassunsa sotkea. Harjoittelimme myös yhdessä leikkimistä, joka toivottavasti aikaan johtaa siihen, että Sallia voi treenissä palkata sekä lelulla, että namilla.

Kotiharjoituksina ensimmäisinä viikkoina teimme paljon rauhoittumista ja kontaktin ottoa. Kontaktin ottaminen oli Sallille helppo asia, rauhoittumista jouduttiin tekemään aika paljon enemmän, kun sitä ei oikein olisi maltettu. Rauhoittumisharjoitusten myötä saimme myös kynsien leikkuuta harjoitella hyvässä mielentilassa. Ja koska Salli oli oppinut istumisen taitoa jo mallioppimalla, aloitettiin siihen opetella sanallista käskyä, joka myöskin meni heti perille. Luoksetuloa opeteltiin myös runsaasti, joko ihan kotipihassa, tai treenihallilla mikäli minulla oli apukädet. Kaikki treenihetket pidettiin lyhyinä, emmekä koskaan treenanneet mitään (paitsi rauhoittumista) kun koira oli juuri herännyt ja täynnä virtaa. Odotin aina siihen, että vauhti hieman rauhoittui, jolloin asiat meni hyvin perille. Tekihän Salli myös kaikkea kiellettyä, kuten pureskeli mattoja ja kenkiä. Sallille sai kuitenkin hyvin vaihdettua kielletyn sallituksi, eli vaihdoin kengän omaan leluun ja tätä kautta loppui ainakin vähän kiellettyjen asioiden pureskelu.

Osallistuttiin myös neljän kerran näyttelykurssille. Kurssin tarkoitus meille oli enemmänkin yhteinen aika ja yhdessä tekeminen häiriössä, sellainen yleinen opettelu tulevaisuutta ajatella. Kurssin aikana Salli kuitenkin oppi hienosti seisomaan ja eipä se huonoa tehnyt että opeteltiin katsomaan hampaita. Haimme myös paikkaa tavoitteellisesti harrastavien rally-tokon valmennusryhmään ja suureksi iloksi tulimme valituksi noin kolmenkymmenen koiran joukosta. Kerron seuraavassa osassa lisää, miten harrastaminen tavoitteellisesti on lähtenyt käymään. Innolla odotamme tulevaa.

 

Ensimmäisten viikkojen haasteet ja suuret onnistumiset

Mietin pitkään mitä haasteita meillä on tullut ensimmäisinä viikkoina vastaan. En keksinyt oikeen mitään. Sallin temperamentti oli alkuun haaste toisten koirien kanssa. Salli kun ei tykännyt jättää muita rauhaan yhtään. Äkkiä Salli kuitenkin tajusi, ketä koirista hänen kanssa leikkii ja ketä on se, jonka pitää antaa olla omissa oloissaan. Muutaman ensimmäisen yön jälkeen Salli jo nukkui muiden seurassa. Yksinolot ollaan edelleen omassa tilassa. Salli on melkoinen ”minä itte” tänttähäärä, joten korvat on välillä ihan koristeena. Ulkoa Salli ei aina tulisi sisälle, joten sitä ollaan paljon vahvistettu, että kannattaa tulla.

Suuria onnistumisia on ihan miljoona kertaa enemmän kuin haasteita. Salli on nopea oppimaan uusia asioita. Salli on innokas. Salli on ahne. Salli on röyhkeä. Nämä kaikki ominaisuudet on auttanut meitä paljon tiellä tähtiin. Salli ei jännitä mitään, eikä reagoi turhiin ärsykkeisiin. Sallin kanssa voi isossakin hälinässä ja uudessa ympäristössä tehdä opeteltuja asioita. Salli on myös äärettömän avoin ja sosiaalinen ihmisten suhteen. En usko että koskaan tulee ongelmaa sen suhteen että ihminen ei saisi harrastuksissa koskea. Salli vastaanottaa vieraat koirat myös hienosti, eli jatkossakin meidän on helppo tehdä yhteisiä reissuja ystävän kanssa. Olemme siis saaneet varsin onnistuneen alun harrastuksille ja ihan normaaliin arkeen.

Toivottavasti jaksoit lukea jutun Sallin alkutaipaleesta. Toivon myös että kirjoitus herätti ajatuksia, vaikka saattoi mennä hieman sekavaksi poukkoiluksi. Meidän lauman arkea voi instagramissa seurata nimimerkki @schipperkele takaa ja minulle saa laittaa sähköpostia (marikaj.hansson@gmail.com) jos haluat minun kirjoittavan jostain tietystä asiasta Sallin matkaan liittyen. Joulukuussa ilmestyvään Laivikseen mennessä meillä on varmaan paljon kerrottavaa lajiharrastamisen tuomista haasteista ja onnistumisista.

 

Ja heti on jäänyt kirjoittaminen

 Joten lisätään paljon kuvia...

Salli todellakin tuli taloon

Juhannus sunnuntaina 26.6 startattiin aamulla aikaisin auto kohti Forssaa. Oli aika hakea meidän pieni tyttö kotiin. 

Salli (ja muu lauma) otti meidät hyvin vastaan. Tavallaan oli haikea lähteä kohti kotia. Lähtösanat kasvattajalta oli "minusta tuntuu että Salli on juuri sellainen mitä toivottiin"

Autossa Salli itki hetken, mutta nukahti sitten. Matka kotiin meni tosi hyvin

Kotona muu jengi otti Sallin hyvin vastaan. Salli innostui heti juoksemaan muiden perässä, eikä missään kohtaa ikävöinyt syntymäkotiin. Minulle tuli heti vahva fiilis että pentuni on täydellinen. 

Ensimmäisen viikon aikana tutustuttiin laumaan, käytiin kaupungilla ja hallilla leikkimässä. Aloitettiin kotona myös erilaisia harjoituksia liittyen rauhoittumiseen ja kontaktiin. Pentu on täydellinen. Ihana ja täydellinen ❤️

Enemmän kuin innolla odotan mitä hänestä tulee ❤️

Edelleen vaan itkettää miten hieno tyttö hän on ❤️

Viimistä viikkoa viedään

 Juhannusviikkoon lähdettiin jännissä tunnelmissa. Enää muutama päivä ja pentu tulee kotiin. Pennut saivat viralliset nimet ja Sallista tuli Mustan Fregatin Felicity. Nimi Felicity tuli näyttelijä Felicity Kendalin mukaan 😂

Viikot pennun syntymästä tähän asti ovat menneet aika nopeasti. Kävin katsomassakin Sallia ja poikia. Rakastuin ihan totaalisesti tuohon pentueeseen. Ei se toki ole mikään ihme. Sallineiti vaikuttaa olevan melko temperamenttinen minä itte tyyppi. Odotan kyllä innolla yhteistä tietä.

Korvat nousi ylös 18.6, eli kuuden viikon ikäisenä

Pennun odotusta

Schipperken pentua meille alettiin tosissaan haaveilla keväällä 2022, tähän mennessä olin vain tutkinut sukutauluja ja terveystuloksia. Kuudennen koiran ottaminen ei vaikuttanut järkevältä, mutta laumassamme on 4 koiraa lähes kokonaan eläkkeellä, joten pakko oli alkaa tosissaan miettiä pentua. Kesäkuussa 2022 rohkenin laittaa Mustan Fregatin kenneliin viestiä ja kerroin haaveistani. Viestissäni mainitsin, että toiveissa on lähivuosina temperamenttinen pentu, jonka luonne saa näkyä ja kuulua. Heinäkuussa sitten istuimmekin jo Forssassa juttelemassa asioista Mustan Fregatin Jannan ja Markon kanssa. Keskusteltiin muun muassa siitä, mikä kennelin nartuista olisi luonteeltaan minun tyylinen koira ja minulle jäi todella hyvä mieli, kun kasvattaja alkoi heti miettiä mikä oma narttu olisi luonteeltaan minulle sopiva ja minkälainen uros olisi hyvä. Tuona heinäkuisena iltana tiesin ottaneeni yhteyttä juuri minulle sopivaan kasvattajaan.

Sittenhän alkoi se piinaava odotus. Vaikka sanoin Jannalle, että meillä ei ole kiire saada pentua, vaan pentu tulee sitten kun sopiva syntyy, odotin koko ajan viestiä koska minulle sopiva narttu astutetaaan. Janna saattoi joutua kyllästymiseen asti vastailemaan kaikkiin hölmöihin kysymyksiin, mutta en vaan mahtanut itselleni mitään. Siinä kohtaa kun toivenartun terveystulokset oli tehty, en enää malttanut pysyä pöksyissäni senkään vertaa mitä siihen asti. Kun urosvalinta oli tehty, aloin luonnollisesti pommittamaan uroksen omistajaa ja kyselin ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Olin haljeta onnesta, kun koin vanhempien olevan mitä parhaimmat. Ja sitten odotettiinkin juoksuja ja astutusreissua. Sain elää kuvien avulla mukana koko astutusmatkan ja myöhemmin myös tiineyden. Jännitystä oli edelleen hyvin paljon ilmassa. Montako pentua tulee?, tuleeko narttua joka minulla oli ensisijainen toive?, meneekö kaikki hyvin synnytyksessä?. Sunnuntaina 7.5 aamulla olin saanut viestin, ”Kerttu pyöräytti yöllä maailmaan kolme pentua ja pennuilla on kaikki hyvin”. Silloin aukesi kyynelhanat, olin niin onnellinen. Yksi pennuista oli se minun odottama tyttö, jolle oli nimi valmiina, Salli. 

Sallin vanhemmat ovat omaan makuun täydelliset. Kerttu ( Mustan Fregatin Dahlia ) ja Milou (LUPUS DEI NOBEL). Kerttu on pieni ja hieman temperamenttinen koira ja Milou taas maailman komein uros sipuli, oikeastaan ihan kirjaimellisesti. 

Minulla on luonnollisesti ihan kamalat odotukset uuden perheenjäsenen suhteen, mutta aika sen lopulta näyttää mistä meidät löytää 💓